Share |

TUHANNET KIITOKSET KAIKILLE 261 ÄÄNESTÄJÄLLENI LUOTTAMUKSESTA ! TYÖ JATKUU !!

 

 

Hei kaikille!

Olen ammatiltani sairaanhoitaja ja nyt toisen kauden kaupunginvaltuutettu sekä kahden lapsen äiti vuosimallia -76, Lahdesta.

Tarkoituksenani on tuoda päätöksentekoon "tavallisen ihmisen" näkökulmaa. Kampanjaa en käynyt suurella rahalla, eikä mielestäni se edes ole kovin hyvä lähtökohta. Minusta on mukavaa tavata ihmisiä toreilla ja vaihtaa ajatuksia vaikka olisimme eri mieltäkin asioista. Jokainen on oikeutettu omaan mielipiteeseensä.

Harrastan vesijuoksua ja koiran kanssa lenkkeilyä. Rentoudun musiikkia kuuntelemalla omalla kotisohvallani. 

Käy tutustumassa ajatuksiini mm. blogissani näillä sivuilla, toivon Sinulle viihtyisiä hetkiä. Jos jokin jää askarruttamaan, ota yhtetyttä niin jutellaan !

Kiva Koulu - vaiko sittenkään?

Sunnuntai 21.5.2017 - Nina L

Saimme lukea Etelä-Suomen sanomista 19.5 jälleen ikäviä uutisia liittyen jo vuosia jatkuneeseen kiusaamistapaukseen. Lahden kaupungin opetus-ja kasvatusjohtaja Lassi Kilponen antoi mielestäni huolestuttavan joskin varsin totuudenmukaisen signaalin todetessaan, että joskus yläasteikäiset ottavat itse vallan ja kiusaaminen jatkuu toimenpiteistä huolimatta.

Kuitenkaan näin ei missään tapauksessa saisi olla. Siinä vaiheessa, kun kädet nostetaan pystyyn todella vakavan asian kanssa ollaan peli menetetty.

Lahti on ollut vuosia mukana Kiva-koulu hankkeessa ja nyt sen muututtua maksulliseksi on hienoa, että tästä ei ole lähdetty tinkimään.

Koulukiusaaminen on vakava yhteiskunnallinen ongelma jonka seuraukset tulevat esiin syrjäytymisena, ja psyykkisenä oireiluna. Tämän olen omassa työssäni nähnyt lukuisia kertoja ja aina se tuntuu yhtä musertavalta. Osa ihmisistä selviytyy, mutta olen melko vakuuttunut siitä, ettei pitkäkestoisen kiusaamisen ja syrjimisen kohteeksi joutunut henkilö koskaan kykene täysin eheytymään.

Kiusaamiseen perehtynyt erikoissuunnittelija Päivi Hamaruksen mukaan kiusatut tarvitsisivat jälkihoitoa. Tätä ei nykyjärjestelmä tarjoa, vaan kyseisessä Lahden tapauksessa laitetaan kiusaamisen kohteeksi joutunut oppilas loppulukukauden ajaksi kotiin opiskelemaan. Eli eristetään jälleen ryhmästä. Kiusaajien erottamista ei ole edes harkittu, koska siihen on sotkeutunut useita henkilöitä. Minä kysyn, miksi ei voida erottaa??

Kyseinen tapaus etenee nyt, tähän tullaan palaamaan mikäli ongelmaa ei saada hallintaan. Tämä ei ole varmasti ainoa tapaus, jossa kiusaaminen jatkuu vuosikausia juuri kenenkään siihen puuttumatta. Koulumaailma ei ole paljoakaan muuttunut suhtautumisessaan tähän kansantaloudellisesti todella merkittävään asiaan. Valtiontalouden tarkastusvirasto on arvioinut, että jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 milj. euroa elämänsä aikana, joten mistään pienistä kustannuksista ei ole kyse.

Kiusaajien erottamista määräajaksi tulee pohtia vakavasti, sillä jo tälläkin hetkellä pystyy sivistyslautakunta päätöksellään tämän tekemään ainakin huonon käytöksen perusteella.
Toimeenpanovalta voisi olla koulun virkavastuussa olevalla johtajalla eli rehtorilla. Tällä hetkellä tulee vaikutelma, ettei vaikeita kiusaamistapauksia haluta nostaa esiin "kasvojen menettämisen" pelossa ja tilannetta pyritään vähättelemään.

Voin vain yrittää kuvitella sitä tuskaa, mitä uhrit ja heidän omaisensa tuntevat kun tilanteet pitkittyvät ja lopulta uhri pahimmassa tapauksessa päättää elämänsä oman käden kautta tai joutuu pitkäkestoiseen sairaalahoitoon.

Kommentoi kirjoitusta.

Lisää kirjoituksia